VAMPIRE KNIGHT




















S Ä Ä N N Ö T

Ennen roolipelaamisen aloittamista tulisi tietää, muutama perussääntö roolipelaamisesta. Vanhoille pelaajille nämä ovat jo tuttuja, mutta pieni kertaus ei varmasti ole pahitteeksi.

Perussäännöt

Munchaus tarkoittaa sitä, että hahmosi on voittamaton eikä ikinä loukkaa itseään. Mikään hahmo ei ole niin täydellinen, ettei se loukkaantuisi joskus. Tietysti esim. sovitussa pelissä voi olla poikkeuksia.

Feikkaus eli toisena pelaajana esiintyminen on ehdottomasti kiellettyä ja johtaa erotukseen.

Autohitti on toisen hahmon ohjaamista. Jokainen ohjaa omaa hahmoaan, eikä voi itse liikutella toisen hahmoa. Jos esim. kirjoitat, että hahmosi tiputtaa toisen hahmon kalliolta, niin se on selvää autohittiä. Sinun tulee kirjoittaa, että hahmosi yrittää tiputtaa toisen hahmon kalliolta. Kuitenkaan esim. toisen halaaminen tai koskettaminen ei ole autohittiä, hahmosi voi vain pyristellä itsensä pois toisen otteesta.

Jakautuminen tarkoittaa sitä, että hahmosi samaan aikaan monessa paikassa. Sallimme jakautumisen kolmeen eri paikkaan, mutta erikoispelien kohdalla myös neljään. Näistä peleistä ilmoitetaan foorumilla.

Yleisen viihtyvyyden kannalta

Pusku on monien viestien peräkkäin kirjoittamista, käytäthän edit – nappia muuttaaksesi edellistä viestiäsi. Yksin roolipelatessa tämä on tietysti sallittu käytäntö.

Oikeinkirjoitus, jokainen varmasti tekee joskus kirjoitusvirheitä, mutta yritäthän välttää niitä parhaasi mukaan. Ei ole hienoa lukea tekstiä, joka pursuaa kirjoitusvirheitä. Valtavat määrät kirjoitusvirheitä myös vaikeuttavat tekstinymmärtämistä. Luethan viestisi ennen kuin postaat sen foorumille, se ei kauheasti vie aikaa tai vaivaa.

Kielenkäyttö, kiroilu ei varsinaisesti ole kiellettyä, mutta olisi suotavaa, ettei kirosanoja koko ajan käytettäisi.

Riitely hoidetaan mielellään foorumin ulkopuolella tai yksityisviestein.

Tekijänoikeuslaki on voimassa täälläkin, kuten muuallakin internetissä. Tämä siis tarkoittaa, ettet esitä jotain toisen tekemää omanasi. Keksikää hahmoillenne mieluummin itse nimet kuin otatte ne, esim. joltain näyttelijältä

Jokainen pelaaja on samanarvoinen, joten annetaanhan uusillekin pelaajille samanlaista kohtelua kuin vanhoille.