VAMPIRE KNIGHT




















HAHMOT

Mitä eroa on Puhdasverisellä ja Level B:llä? Mikä on Suojelija? Sinulla on mahdollisuus pelata roolipelissämme laidasta laitaan erilaisilla hahmoilla. Ennen hahmon tekemistä on kuitenkin hyvä tietää tärkeitä faktoja VK:ssa pelattavista hahmoista. Tässä siis hieman myös ohjeistusta, jotka helpottavat ja antavat sinulle vinkkejä hahmon tekoa varten!

Ihmiset:

Day Classilaiset

Day Classilaiset ovat niitä tavallisia kuolevaisia eli ihmisiä. He käyvät koulua onnellisen tietämättöminä siitä, että suuresti ihailtu Night Class onkin täynnä pelättyjä ja tarunhohtoisia vampyyrejä.

Day Classin oppilailla ei ole mahdollista olla mitään erikoisvoimia. He eivät ole tietoisia ympärillään olevista vampyyreista, vaikkakin suurin osa heistä (erityisesti tytöistä) saattaa aistia Night Classilaisten läsnäolon helposti ja tuntea heidän viehätysvoimansa. Yleinen asenne NC:n oppilaisiin on ihaileva ja jopa kunnioittava. (Kaikkien oppilaiden ei kuitenkaan ole missään nimessä tarkoitus palvoa ”rinnakkaisluokkaansa” tai edes olla kiinnostuneita heistä.)

Joku yksittäinen henkilö saattaa uskoa vampyyrien olemassaoloon, mutta tämä ei suinkaan tarkoita, että hän tunnistaisi tietyt vampyyrien ominaispiirteet Night Classilaisissa. Epäilyjä saa aina herätä, mutta rajansa kaikella.

DC:n oppilaille on selitetty NC:n olevan eliittiluokka, joka on koulun uusin kokeilu. Tavalliset oppilaat ovat harvoin kosketuksissa Night Classilaisten kanssa, koska he käyvät koulua eri aikaan. DC:n tunnit alkavat aamulla kello 8.00 ja päättyvät viimeistään klo. 16.00. Oppilaiden tulisi sääntöjen mukaan vetäytyä asuntolaansa kello 21.00 mennessä.

Oppilaiden tulisi noudattaa sääntöjä ja totella koulun kahden Suojelijan antamia määräyksiä ja kehotuksia. Mutta kuten hyvin tiedämme, monen mielestä säännöt on tehty rikottaviksi.

---

Suojelijat

Suojelijat, joita ainakin alustavasti on kaksi kappaletta, ovat oppilaiden joukosta tarkoin valitut erikoistapaukset. Heidän tehtävänään on partioida öisin koulun alueella ja vahtia, ettei Night Classilaiset ja Day Classilaiset ole tekemisissä keskenään. Tärkein tehtävä on suojella ihmisiä vampyyreilta, mutta heidän tehtävänään on myös vahtia, ettei NC:n salaisuus pääse leviämään. Samalla heidän pitäisi myös itse käydä koulua ja toimia eräänlaisina mallioppilaina muille. Heitä on myös kutsuttu lainausmerkeissä järjestyksenvalvojiksi, joiden tehtävänä on pitää säännönrikkojat aisoissa ja pitää yleistä järjestystä yllä. Muille oppilaille (NC:tä lukuun ottamatta) heidän olemassa olonsa onkin selitetty eräänlaisina merkkihenkilöinä, joiden tehtävänä on katsoa, että asiat sujuvat koulussa mallikkaasti. Nimike ”Suojelija” on vanhaa perua ja sitä käytetään usein ”Valvojan” sijaan pienestä harhaanjohtavuudestaan huolimatta.

Suojelijat ovat tavallisia ihmisiä, joten heilläkään ei ole ylimääräisiä voimia. Sen sijaan heillä kullakin on käytössään yksi ase vampyyreja vastaan. Nämä aseet (mahdollisia aseita voivat olla mm. pistooli, revolveri tai jokin muu mahdollinen ase, jonka sisään on kehitelty anti-vampyyri taikuutta) sisältävät vain vampyyreihin tehoavaa mustaa magiaa, mikä ei voi vahingoittaa normaalia ihmistä. Suojelijoiden käytössä olevat aseet ovat tehokkaita ja vaarallisia vampyyreille, mutta aivan Noble vampyyrien tappamiseen ne eivät riitä, vaikka suurta tuhoa saavatkin aikaan.

He ovat tehtävässään käytännössä katsoen vuorokauden ympäri, lukuun ottamatta lomia ja viikonloppuja, jolloin heidät on erikseen vapautettu tehtävästään. Kuitenkin Suojelijat ovat yleensä hyvin omistautuneita tehtäväänsä, joten he saattavat hyvinkin partioida myös ollessaan vapaalla.

Day Classin koulupuvut:

Kuva koulupuvuista

Poikien koulupuku koostuu puhtaan valkeasta kauluspaidasta, mustista suorista housuista, mustasta liivistä ja mustasta takista. Takin ja liivin koristusraidat ovat väriltään vaaleanharmaat. Asuun kuuluva solmio on punainen ja sen päällä on hopeinen koristeketjumuodostelma, jossa on koulun tunnus. Myös takin rintataskussa on samalla kuviolla varustettu ketju, joka sekin on hopeaa, kuten myös kaikki takin napit. Myös sukat ovat mustat, kengät voivat olla tumman ruskeat tai mustat.

Tyttöjen koulupukuun kuuluu myös puhtaan valkoinen kauluspaita ja musta takki. Takin napit ovat kuin myös hopeaa, ja solmion tilalla tytöillä on punainen rusetti kauluksissa. Asuun kuuluu musta, lyhyt vekkihame ja mustat polvisukat. Kengät saavat olla millaiset vaan, kunhan ovat väriltään mustat.

Koulupukujen käyttö on pakollista koulupäivinä, mutta asun suhteen suodaan myös pieniä vapauksia. Esimerkiksi poikien ei ole aina pakko pitää solmiota. Suojelijan tunnistaa käsivarressa olevasta valkoisesta nauhasta, johon on kirjailtu koulun tunnus.

Vampyyrit:

KAAVIO VAMPYYRIEN LEVELEISTÄ

Vampire Knightissa vampyyrit järjestyvät heidän puhdasverisyytensä mukaan: Level A:han, Level B:hen, Level C:hen, Level D:hen ja Level E:hen. Heidän ominaisuutensa eroavat muista tarinoista ja myyteistä osittain, mutta lajille tyypilliset ominaisuudet ovat kutakuinkin samat. He ovat kuolemattomia, taistelevat verenhimojensa kanssa, ovat luonnottoman kauniita ja liikkeissään nopeita ja sulavalinjaisia. Suurimpana erona ovat levelit, joista lisää alempana sekä yllä olevassa kaaviossa.

Yleistä::

Suurin osa VK:n vampyyreista on syntynyt vampyyreiksi ja vain murto osa on muuttunut vampyyriksi pureman kautta. Vampyyrit voivat saada keskenään ja ihmisten kanssa lapsia, mutta yleisesti ottaen ihmiset eivät tiedä heidän olemassaolostaan. Kaikkien vampyyrien aistit ovat kehittyneet hyvin tarkoiksi, ja heillä kaikilla on suhteellisen paljon fyysistä voimaa. He ovat nopeita ja sulavaliikkeisiä, ja he elpyvät nopeasti haavoituttuaan. Vampyyrin tappamiseksi vaaditaan ase, joka sisältää yliluonnollista, vampyyreja vastaan kehitettyä taikaa (mm. heitä varten tehdyt luodit, miekat). Jalosukuisten ja tavallisten vampyyrien metsästys on suurimmaksi osaksi kiellettyä, ja Puhdasverisen tappaminen häpeällistä, rankaistavaa.


Nippelitietoa, joka saattaa erota muista vampyyritarinoista;
- Vanhenevat normaalisti n. 20-ikävuoteen asti (henkilökohtaista, jotkut ovat ikuisesti fyysisesti 17-vuotiaita), jonka jälkeen he pysyvät ikuisesti nuorina
- Ovat yö eläjiä, mutta auringonvalo ei ole heille kuolettava (joskaan ei mieluisa). Ovat immuuneja myös risteille, pyhälle vedelle ja valkosipulille.
- Näkyvät peileissä ja valokuvissa.
- Pystyvät syömään normaalia ruokaa, vaikka veri onkin heille ravintoa (joskaan ei välttämätöntä)
- Tarvitsevat unta, tosin eivät niin paljon kuin ihmiset, nukkuvat yleensä päivisin
- Iho on kalpea (silmien alla saattaa olla varjot) ja aavistuksen ihmisihoa kylmempi. Ulkoisesti ja fyysisesti ihmismäisiä, ellei lumoavaa ulkonäköä lasketa.
- Silmät muuttuvat väriltään punaisiksi mm. vampyyrin joutuessa verenhimon valtaan.
- Vain puhdasverisen purema voi muuttaa ihmisen vampyyriksi.

Level A

Level A:t ovat puhdasverisiä – hyvin pieni, mutta sitäkin voimakkaampi vähemmistö. He ovat syntyneet vampyyreiksi, eikä heidän sukuhaarassaan ole tippaakaan ihmisverta, siitä syystä onkin yleistä, että puhdasveriset menevät naimisiin sisaruksiensa kanssa pitääkseen sukuhaaran puhtaana. Siksi puhdasverisyys onkin nykyään harvinaista.

Heidät erottavat muista vampyyreistä kehittyneemmät voimat, puhtaampi ja vahvempi veri sekä yksinkertaisesti asema. Puhdasverisiä vampyyreja arvostetaan ja pelätään muiden vampyyrien keskuudessa hyvin paljon. Heillä on nimittäin vaikutusvallan lisäksi kuolettavia voimia, joiden käytössä he ovat kuitenkin harjaantuneet suurimmaksi osaksi korkealle tasolle, eivätkä he yleensä käytä voimia muihin vampyyreihin kuin tuhottaviin Level E:hen. Puhdasveriset eivät yleensäkään käytä voimiaan hyvin paljoa, siksi niiden tiedostaminen on vaikeaa. On sanottu, että vain Puhdasverinen itse tiedostaa omat voimansa täysin.

Puhdasveristen voimat voivat olla hyvinkin mahtipontisia ja kehittyneitä. He voivat hallita täydellisesti vain yhtä elementtiä/kykyä (esim. tuli, jää, vesi ym. mielikuvitus rajana), mutta elementti ei ole välttämätön. Sen lisäksi heillä on runsaasti tiedostamattomia voimia, jotka luokitellaan usein ympäripyöreästi mielen täydelliseksi hallinnaksi. Voimat ovat kuitenkin yksilöllisiä. Ja vaikka elementtejä voi olla vain yksi, yleensä Puhdasverisillä on paljon muitakin voimia, ja esimerkiksi lähes kaikki pystyvät parantamaan muita vampyyrejä ja ihmisiä sekä muokkaamaan muistia.

Voimiensa takia Puhdasveriset ovat vaikutusvaltaisia, ja muiden vampyyrien keskuudessa yleensä pelättyjä sekä arvostettuja. Useimmiten heidät tunnetaan entuudestaan ja heitä kunnioitetaan suuresti, erityisesti jalosukuisten keskuudessa.

Vain puhdasverisen purema voi muuttaa ihmisen vampyyriksi.

Level B

Level B:t luetaan mukaan Noble vampyyreihin (suom. Jalosukuiset) kehittyneiden voimien takia. He ovat syntyneet vampyyreina yleensä hyvin ylvääkseen sukuun (esim. Puhdasverisen ja tavallisen vampyyrin (C) lapseksi.), ja heidän kohdallaan veren vahvuus ja voimat vaihtelevat hyvin paljon sen mukaan, kuinka puhdas sukuhaara onkaan. Kaikki heistä kuitenkin pystyvät hallitsemaan yhtä elementtiä (=kykyä) muiden vampyyriominaisuuksiensa lisäksi. Poikkeuksena ovat ainoastaan harvinaiset, lähes Puhdasveristä sukua olevat jalosukuiset (ns.”hybridit” , lähellä A-leveliä, mutta luokiteltavissa B:ksi), jotka pystyvät elementin lisäksi käyttämään mielenhallintaa kuten muistin muokkausta.

He ovat hyvin arvostettuja Puhdasveristen keskuudessa, sekä luonnollisesti kunnioittavat suuresti Puhdasverisiä. Suurin osa Vampyyrien neuvoston (joka ei pelin kannalta ole niinkään oleellinen asia) jäsenistä koostuu nimenomaan Level B:stä.

Level C

Tavalliset vampyyrit koostuvat Level C:stä, joka on suurin ryhmä. Hekin ovat syntyneet vampyyreinä tai muuttuneet vampyyriksi puraisun kautta (harvinaista). Mikäli he ovat olleet ennen ihmisiä, ovat he puraisun jälkeen saaneet juoda Puhdasveisen luojansa verta, josta on alkanut kivulias prosessi, jonka päätyttyä he ovat muuttuneet kokonaan vampyyreiksi.

Heillä ei ole mitään erikoisvoimia.

Level D

Level D (kutsuttu myös nimellä puoliveriset) koostuu ihmisistä, joita on purtu. He eivät periaatteessa ole vielä vampyyreja, mutta eivät enää ihmisiäkään. Yleensä level D:llä on kaksi vaihtoehtoa; joko yrittää jatkaa elämäänsä ihmisenä, kunnes hän menettää lopullisesti kontrollinsa verenhimoa kohtaan tai hyväksyä oman, uuden identiteettinsä. Hyväksymällä todellisen luontonsa, he pystyvät elämään pidempään, mutta väistämättä veri kääntyy heitä vastaan tuhoten heidän inhimillisyyteensä. Siksi lähes kaikki Level D:t muuttumat ajan myötä hirviömäisiksi level E –vampyyreiksi. Tämän pelätyn kohtalon voi välttää vain juomalla luojansa (mestarin) verta. Verta juotuaan hän muuttuu normaaliksi vampyyriksi.

Level D on muiden vampyyrien keskuudessa halveksittu ryhmä. Heitä pyritään tuhoamaan säännöllisesti sekä Vampyyrienmetsästäjien että Nobleitten piirissä. Osittain siksi, että heidän verenhimonsa on hallitsematonta lähes alusta asti, ja he ovat vaaraksi paljastaa vampyyrien olemassa olon koko ihmiskunnalle. Willington’s Academyyn on kuitenkin hyväksytty myös puoliverisiä ja suorittavat opintonsa Night Classissa.

Puoliverisillä ei myöskään ole kehittyneiden aistien lisäksi mitään erikoisvoimia.

Level E

Level E on viimeisin ja ehdottomasti pahin muoto. E on entinen puoliverinen, joka ei koskaan hyväksynyt itseään vampyyrinä ja osittain sen takia ajautui hulluuden partaalle, verenhimoiseksi ja väkivaltaiseksi vampyyriksi. Yleensä D vampyyrit, eli puoliveriset pelkäävät muutosta ja tapattavat itsensä ennen muodonmuutostaan pahimpaan muotoon.

Tämä aste on erotettu muista vampyyreistä, koska sen katsotaan eroavan ratkaisevasti muista vampyyreistä hallitsemattoman verenhimon sekä menetetyn kontrollin takia. Level E:ksi muuttuminen on väistämätön kohtalo kaikille Level D:lle, jotka eivät koskaan kunnolla hyväksy omaa taipumustaan vampyyrimaisuuteen ja veren tarpeeseensa.

Level E:llä ei myöskään ole erikoisvoimia, mutta heidän aistinsa ja fyysiset voimansa saattavat olla hyvinkin yltää Jalosukuisten tasolle. He eivät kuitenkaan enää tunne tai tiedosta mitään muuta kuin kontrolloimattoman janonsa, ja heidän kaikki inhimillisyytensä on kadonnut eläimellisten aistien tieltä. Ulkoisesti he eroavat muista vampyyreista lähinnä muutoksen viimeisimmässä vaiheessa, jolloin viimeisetkin inhimillisyyden rippeet katoavat ja he muuttuvat kirjaimellisesti hirviöiksi.

Huom!

Night Class koostuu siis kaikista muista vampyyreista, paisti Level E:stä. Heidän koulupukunsa ovat muuten täysin samanlaiset DC:n kanssa, paitsi kankaan väri on valkoinen ja koristeraidat ovat mustat.
Heidän koulupäivänsä alkaa illalla kello 21.00 ja päättyy aamuyöstä. He liikkuvat yleensä yhtenä ryhmänä tunneille ja takaisin. Suojelijoihin ja tavallisiin ihmisiin suhtautuminen riippuu vampyyristä, pääasiassa heidän käytöstapansa ovat kuitenkin hyviä kaikkia kohtaan. Ovathan he syntyneet aikakaudella, jolloin käytöstavat olivat arvossa.

Kaikkien koulun oppilaiden ikähaarukka on 15 vuodesta ylöspäin!

Muut hahmot:

Vampyyrinmetsästäjät

Vampyyrinmetsästäjät ovat nimensäkin mukaan ihmisiä, jotka ovat ottaneet elämäntehtäväkseen tuhota vaarallisia vampyyrejä. Ammatti on riskeeraava ja yleensä se kulkee suvussa. Vampyyrinmetsästäjillä on käytössään laaja valikoima aseita, joilla pystyy kamppailemaan ja myös tappamaan vampyyrin. Lähes kaikki metsästäjät ovat tietoisia kuuluisista puhdasverisistä, kuten myös vampyyrit ovat tietoisia heistä.
Metsästäjäksi voi alkaa jo nuorena, mutta meidän pelissämme he ovat yli 18-vuotiaita. Heidän käytössään olevat aseet (miekat, pistoolit, kiväärit jne.) sisältävät samaa vampyyrienvastaista taikuutta kuin Suojelijoidenkin aseet. Nämä aseet ovat kuitenkin yleensä vieläkin voimallisempia. (Pari kolme asetta per Metsästäjä.)
Metsästäjät kuuluvat yleensä Vampyyrienmetsästäjien komiteaan, ja he saavat sieltä listan tuhottavista vampyyreista. Harvoin he siis tuhoavat vampyyrejä täysin omin päin. Heidän suhtautumisensa vampyyreihin on luonnollisesti kylmäkiskoinen.

Opettajat

Opettajat, jotka opettavat Willington’s Academyssä ovat pääasiassa ihmisiä, muutamaa NC:n opettajaa lukuun ottamatta. NC:n opettajat ovat vampyyreja, jotka eivät asu koulun alueella, sillä DC:n opettajat eivät ole tietoisia koulussa olevista vampyyreista, tai yleensä niiden olemassa olosta. Opettajilla ei ole käytössään aseita ja iältään he ovat vähintään yli 25-vuotiaita. Ilmoitathan, mikäli hahmosi on opettaja, mitä ainetta hän koulussa opettaa.